Vekarahan oikeasti seisoo arkisin päivät tarhassa, koska kun pääsen töistä klo 16 ja hirveellä kiireellä ryntään tallille niin hyvällä tuurilla olen siellä jo klo 17 jälkeen jolloin on niin pimeää, että ilman taskulamppua ei ole toivoakaan tehdä mitään saati ei pahemmin tee mieli mennä otsalampun valossa pellolle liikuttaa hevosta.

Joten suurta herkkua on nämä vapaapäivät jolloin pääsee ajoissa tallille, näkee valossa liikuttaa hevosta ja tehdä paljon muutakin.

Päätin sitten tänään vapaapäivän kunniaksi ja vaikka satoi lunta niin valoisuuden takia lähteä ratsastamaan Vekaralla. 

Vekarahan kääntyy nyt ensi vuonna 6-vuotiaaksi, joten nuori kakara on kyseessä. Ja mitä olen ymmärtänyt niin Vekarasta piti tulla ravihevonen ja viime aikoina eli melkein yli puolen vuoden ajalta ratsastuskerrat ovat olleet aika harvassa. Sitä en tiedä kuka Vekaran on koulinut ratsuksi enkä todellisuudessa määriä paljon hevosella on ratsastettu, mutta onhan toi ihan raakile niihin hevosiin verrattuna mitä olen ennen Vekaraa ratsastanut. 

Käynnit meni todella hyvin ja pysähtelyt sekä voltit molempiin suuntiin. Tahti oli aika ripeä kuten aina. Halusin kokeilla hiukan ravia, koska viimeksikin se tuntui hiukan ravihyppylaukalta. Ja nostin ravin. Siinä vaiheessa jouduin jo pidättämään ja pysäyttämään Vekaran koska se meinasi ns. lähteä altani. Jatkettiin käyntiä ja pysähtelyä jotka menivät taas loistavasti.

Kunnes halusin kokeilla taas ravia. Ravin sijaan Vekara nosti laukan ja pysäyttelin sitä kunnes vauhkoontui ihan täysin ja ryösti itselleen kiitolaukan. Ohjista käänsin hevosta ympyrälle joka näytti toimivan hetken, mutta sitten mentiin taas vauhdilla eteenpäin ja siinä vaiheessa päätin vaan päästää irti ohjista ja tippua selästä. Ja toivoa samalla, etten jää jalkoihin.

Silmät avattuani näin ruskean otuksen juoksevan kiitolaukkaa kohti tallia, kiemurrellen pellolta toiselle ja kompuroiden kohti tallin pihaa.

Takalisto kipeänä lähdin kävelemään kohti tallia ja samalla kirosin tuon elukan maasta taivaisiin ja mietin että jos nyt mulla olisi ase niin ampuisin sen tohon pellolle. Vekaran onneksi mulla ei ole asetta. Ja samalla mietin että pistän koko helvetin kaakin teuraaksi tai myyntiin ja lopetan koko hevostelun ja ryhdyn harrastamaan kivien kanssa vaikka näyttelyitä.

Tallin pihaan päästyäni huomasin, että Vekara söi tyytyväisenä heinää toisen Suomenhevosen tarhassa ja mitään sanomatta nappasin suitsista kiinni, hain liinan ja painuimme takaisin pellolle.

Vekara taisi tajuta mokanneensa ja pahasti koska jopa liikkeessä paskoi saman tien eikä edes suunnittellut pysähtyvänsä kakkaamaan rauhassa. Hyvin nöyränä ja kuuliaisena kuunteli kun ärähdin" Halusit laukata, nyt perkele laukkaa."

Ja kaikken kauhukuvien välttämiseksi. En juoksuttanut henkihieveriin hevosta, enkä hakannut sitä pellolle, enkä rääkynyt pää punaisena. Kunhan vain hetken purin suurta vitutusta hepan hölmöilyihin.

Lopuksi kun annoin luvan Vekaralle niin hevonen tuli nöyränä luokseni ja voin vannoa, että jos se olisi osannut puhua niin olisi pyytänyt anteeksi. Laski kuitenkin vain päänsä syliini ja sovinnon merkiksi rapsutin sitä otsasta. Vieri vieressä, melkein kylki kyljessä, lähdettiin takaisin tallille kuin vanhat ystävät jotka ovat sopineet riitansa.

Eniten tässä jäi harmittamaan, että olisi pitänyt nousta takaisin selkään, mutta siinä vaiheessa kun takalistoa jomotti ja suoraan sanottuna kiehuin raivosta vieläkin, olisin tarvinnut henkiseksi tueksi jonkun joka seisoo liinan päässä. Ja sillä hetkellä tallilla ei ollut ketään muuta.

Toisaalta ymmärrän hyvin Vekaraa. Kyllä minuakin vituttaisi seistä 5 päivää viikossa tarhassa ja 2 päivää liikkua. Harvoin kuitenkaan saan vapaapäiviä viikolle jolloin Vekara pääsee liikkumaan useamminkin viikossa. Ymmärrän myös sen, että kyseessä ei ole huippuluokan kouluratsu jolla on ikää +15 vuotta, vaan kyseessä on nuori hevosputte joka liikkuu omalla moottorilla ja jolla on varmasti virtaa, kun taas kerran seisoo sen 5 päivää viikossa tarhassa, joka ei kuitenkaan ole laitumen kokoinen. Vekara on nuori hevoinen jonka kuuluisi liikkua vähintään 6 päivää viikossa mahdollisimman erillaisin tavoin jotta saisi sen mahdolliset virtapiikit pois kokonaan. Mutta olosuhteiden puitteissa.. 6 päivää viikossa hevosen liikuttaminen pimeällä pellolla on mahdotonta, ainakin mulle. Valoisuutta ja lumisuutta ja kesää odotellessa, on mentävä sillä mitä saadaan.

Huomenna nousen taas Vekaran selkään, koska hulluahan touhua tämä koko hevosharrastelu on.