sunnuntai, 19. marraskuu 2017

Once in a Lifetime

Nythän on hirvenmetsästys käynnissä. Joka tarkottaa sitä, että pelloilla näkyy vilisevän välillä oranssipukuisia hahmoja.

Launtaina tallilla touhutessani, kuultiin läheltä laukauksia ja samassa tallikaveri Mimmu huusi: " Tuolla juoksee hirvi."

Ei muuta kuin kovaa vauhtia ulos ja siellähän hirvi juoksi pellolla metsästäjää karkuun. Hirvi oli haavoittunut jo mutta siitä huolimatta yritti edetä kovasti takametsiin karkuun. 

Tippa linssissä katselin kuinka hirvi kaatui välillä maahan ja nousi ylös ja kuului laukaisu ja taas hirvi juoksi ja kaatui.. Vasta neljällä laukaisulla metsästäjä sai ammuttua hirven hengiltä. Lähinnä siksi tippa linssissä koska mielestäni hirven lopettamiseen meni liian kauan aikaa ja eläin kerkesi mielestäni kärsiä liian paljon. Mutta se siitä.

Kävelimme Mimmun ja hänen tyttären kanssa lähemmäksi metsästäjää ja kuollutta hirveä ja kysyimme että saako tulla katsomaan lähempää hirveä.

Metsästäjä antoi luvan ja menimme lähemmäksi tätä isoa hienoa 12- piikkistä hirveä, joka oli kaatunut ojaan.

Sen valtavat sorkat (jotka pystyvä tappamaan ihmisen silmän räpäyksessä) näyttivät kiiltäviltä ja melkein vuolluilta. 

Märkä peitin karva oli yllättävän karkea mutta samalla vähän pehmeä (joo minä hullu silitin sitä kuollutta hirveä) ja sen suuret 12 - piikkiset sarvet, jotka olivat kovempaa materiaalia kuin puu.

Totta kai teki pahaa nähdä hirvi kuolleena siinä ojassa, mutta ymmärrän hyvin, että hirville ja peuroille myönnetään kaatolupia ja niillä on tietyt metsästysajat. 

Meillä piti olla Vekaran kanssa ratsastuspäivä tuolloin, mutta tapahtuman jälkeen tyydyin tavalliseen mäkitreeniin tallin kupeessa.

Tämä kokemus minkä sain kokea "tavallisena tallipäivänä" oli sellainen kokemus, mikä tuskin tulee ikinä enää toistumaan ja nyt jos koskaan ymmärrän miksi hirveä kutsutaan "Metsien kuninkaaksi."

 

 

 

lauantai, 4. marraskuu 2017

Ihottuma

Vekaraa ostaessani olin hyvin tietoinen siitä, että sillä on kesäihottuma.

Viime aikoina olen lukenut ja lukematta on vielä paljonkin tästä kesäihottumasta. Niin paljon tietoa on pamahtanut kerralla päähäni, että tuntuu kuinka pää räjähtää tiedon ammentamisesta.

Ne ketkä ei tiedä mitä kesäihottuma on tulevat tietämään tämän blogin kautta enemmän kuin koskaan.. halusivat tai eivät :D

"Kesäihottuma on Culicoides-polttiaisiin kohdistuvan yliherkkyysreaktion aiheuttama hyvin kutiseva ihotulehdus hevosella. Sairauden puhkeamiseen vaikuttavat myös geneettiset sekä ympäristötekijät. Kutinan lisäksi tyypillisiä oireita ovat mm. hilseily, ihon paksuuntuminen sekä jouhien katkeilu.

Parantavaa hoitoa ei ole. Oireita voidaan pyrkiä lieventämään esim. loimituksella, lääkkeillä, siedätyshoidolla sekä pito-olosuhteiden muutoksilla.

Suomenhevosta ja kesäihottumaa ei ole juuri tutkittu, vaikka moni suomenhevonen kärsii tästä sairaudesta."

Eli lyhyesti ja ytimekkäästi. Kesäihottuma hevosen kanssa on talvet yhtä juhlaa ja työntekoa jotta hevonen saadaan siihen kuntoon, että kestää rankan kesän ihottumaloimen alla, iho suht terveenä. Kun syksyyn mennessä polttiaiset häviävät, loimen voi riisua pois hevosen päältä kokonaan. Tähän, että hevonen saadaan siihen kuntoon, että kestää rankan kesän vaaditaan huomion kiinnittämistä ruokintaan sekä ihon hoitoon. Sekä hevosen omistajan / hoitajan sitoutuneisuutta kesällä hevosen extra hoitoon, joka on loimitusta ötökkäloimella sekä hevosen pesemistä ja ihon rasvaamista + tärkeiden vitamiinien syöttämistä.

Kuulostaa rankalta eikö vain? Ja moni ei edes lähtisi edes tähän touhuun lainkaan. Paitsi minä, hullu hevosnainen. 

Jotenkin olen aina tykännyt haasteista. Mitä haasteellisempaa sen mahtavampaa. Parhaimmat koirarodukin joita mulla on ollut on olleet Saarloos wolfhondit. Ai miksi? Koska niissä on vain jotain mitä normaali-ihminen ei ymmärrä. Kun taas tälläiset hullut ihmiset kuten minä ymmärtävät. 

Mutta takaisin Vekaraan.

Otin muutaman kuvan ihosta ja pikku kakkapyllystä. Nyt on kokeilussa erilaisia kokkailuja ruokinnan suhteen. Toivottavasti jossain vaiheessa tulee tuloksia "kokeilevan kokkauskeittiön" myötä.

Ja ei nämä ei ole edes pahoja.. Vekaran ihottuma taitaa olla lievä, mutta siitä huolimatta sitä tulee hoitaa niin, ettei pääse pahenemaan.

harja.jpgvekara.jpgh%C3%A4nt%C3%A4.jpg

 

maanantai, 30. lokakuu 2017

Hevosen omistajan elämää on yhtä

paskan lapiomista märästä tarhasta ja karsinasta. Kottikärryjen työntämistä mutasessa ja liukkaalla tiellä kohti lantalaa. Paitsi jos pitää hevosta täydellä ylläpitopaikalla jossa ei tarvii kuin käydä ratsastamassa.

Minä ainakin tykkään lapioida paskaa tarhasta. Tulee samalla voimaa käsiin ja kunto kohoaa. Itse ainakin tunnen jo käsivarsissani pienen pienet lihakset jotka ovat tulleet paskan luomisesta. Ja samalla tulee huomioitua millainen on pikku kakkapyllyn uloste. Ja kun on työntänyt kottikärryllisen hevosen lantaa kohti lantalaa, saanut tyhjennettyä sen lantalaan ilman että on kaatunut kottikärryjen kanssa niin kyllä siinä tulee aikamoinen voittaja fiilis.

Mutta kakkapuheista mamman pikku kakkapyllyyn..

Jotenkin se on mahtavaa huomata kuinka hyvin Vekara kuuntelee ja seurailee mitä tapahtuu seuraavaksi. Lyhyesti ja ytimekkäästi Vekara on hyvin kiltti, kunnioittaa ihmistä, nöyrä, omaa hyvän työmotivaation, kuulias ja tottelevainen. Kyllä sille varmasti tulee huonojakin päiviä, mutta nyt vielä on toistaiseksi näyttänyt vaan hyviä puoliaan.

Käytävällä olessaan seisoin liian lähellä sen jalkoja. Vekara siirtyi ja laski kavionsa suoraan jalkani päälle. Tunsin kuinka hevosen jalka painautui hetkellisesti jalkani päälle, mutta siinä vaiheessa kun Vekara tajusi että jalkansa ja lattian välissä oli jotain muutakin nosti jalkansa heti pois ja siirtyi kauemmaksi. Jalkaani jomotti jonkin aikaa, mutta ei tullut edes mustelmaa jalkaani, mikä olisi voinut tapahtua.

Päivän touhuilut olivat perinteistä liikutusta ja hoivaamista hieromalla... Joo olen vähän hömpsähtänyt :D

Tehtiin vaihtelevuutta liikuttamiseen ensin ohjasajolla (elämäni ensimmäinen kerta) ja sen jälkeen irroteltiin pellolla liinassa. En tiedä luulenko vain, mutta ihankuin hevoselle olisi opettu Vasen ja Oikea, mutta ainakin sitä tulen opettamaan ohjasajossa / kärryttelyssä. Ohjasajo taisi olla Vekaran mieleen niin kovasti, että suupielet vaahtosivat pienen ohjasajo lenkin aikana. Vähän se näytti Vekaralle olevan outoa, että kukaan ei kävellytkään hänen rinnallaan vaan perässä ja jäi selkeesti odottamaan, että tulisitko tänne rinnallein kulkemaan. Mutta kyllä se tästä pikkuhiljaa etenee :) Täytyy vaan muistaa opettaa Vekaralle eri käsky kärryilyyn kun kävelyyn niin ehkä ajan myötä rupeaa oivaltamaan mitä häneltä toivotaan esim. Ohjasajossa.

Liinassa tullaan harjottelemaan sitä, että kun siirrytään käyntiin niin pysytään siellä ringissä eikä tulla hengailee juoksuttajan viereen. Muutoin pelkällä äänellä poika toimii omasta mielestäni tosi hyvin. Välillä meinaa kyllä vähän innostua liikaa mutta pienellä kurin palautuksella ("Perkele") palaa ruotuun.

Työskentelyn jälkeen tyttäreni talutti Vekaran takasin tarhaan ja pitäisi minunkin malttaa muistaa, että kun olen tyttäreni kanssa talilla niin tyttöni voisi hoitaa Vekaran ihan alusta loppuun itse. Ja itse voisin vaikka istua penkillä ja lepäillä :) Hyvin kuuliaasti poika kävelee myös tyttöni kanssa ja vielä nuoremman tytön kanssa <3

ohjas.jpgohjas1.jpgohjas2.jpgjuoksutus1.jpgjuoksutus.jpgjuoksutus2.jpghoito.jpgtarha.jpg


lauantai, 28. lokakuu 2017

Hevoshulluja on monenlaisia...

Ja minä.. No olen omaa luokkaani.

Moni harkitsee hevosen ostoa useita vuosia ja käy etsimässä sopivaa yksilöä.

Olen minäkin harkinnut silloin nuorena kun ratsastelin. Sitten tuli muita kuvioita ja hevostelu jäi taka-alalle lähemmä 22 vuodeksi. Kunnes, vuoden 2017 maaliskuussa nousin selkään uudelleen ja vuokrahevosien avulla sille tielle jäin. 

Laittelin eräälle tallille viestiä missä olin käynyt, että olisiko heppoja vapaaana kertaratsastukseen. Ja 2 päivää siitä huomasin olevani hevosen omistaja. Vielä hevosen jota en ollut edes koeratsastanut ennen ostopäätöstä. Saati touhunnut sen kanssa mitään. Hullua eikö?

Jokin tuossa 5 vuotiaassa suomenhevos ruunassa liikautti sydäntäni vai oliko se järki joka tippui sillä hetkellä pois. Sen aika näyttää.

Samana päivänä kun kauppakirja sopimuksesta oli allekirjoitettu ja entinen omistaja sanonut heipat hevoselle, nappasin hevosen riimun päähän ja lähdimme kävelemään otsalampun valossa pimeälle pellolle missä satoi vettä ja tuuli tuiversi kovempaa kuin koskaan. Kova tuuli nosteli pimeässä pressuja ja muutakin epämääräistä kolinaa kuului. Hevonen kuitenkin luottavaisin mielin kulki rinnallani pimeässä illassa ja kun muutaman kerran säikähti, se oli vain pieni säpsähdys.

Kiinnitin enemmän huomioo siihen, että kuinka hevonen melkein pyrki syliini hakien turvaa ja rinta rottingilla kävelin kompuroiden pellon reunaa oma hevonen riimunnarun päässä. Pienen kävelylenkin jälkeen vein hevosen takaisin tarhaan ja lähdin miettimään kotiin, että mitäköhän sitä tuli tehtyä... En ole vieläkään oikein tajunnut että hei, mulla on oma hevonen. 

Hevonen on tullut tallipaikalle ylläpitoon kesäkuussa 2017 jolloin se on ollut huonossa kunnossa. Tallin omistaja on kuntouttanut sitä ruokimmalla sen pulskempaan kuntoon ja hoidattanut kavioita. Hevonen oli siis todella laiha kun saapui nykyiseen talliin ja kaviotkin oli ollut vuolematta jo pitkään. Mutta nyt poika rupeaa olemaan kunnossa ja nyt keskitytään lihaksien ja kunnon kohottamiseen niin hevosen kuin omistajankin suhteen.

Tänään on hevosen kanssa touhuttu paljon. Ensin käytiin kävelylenkillä Vekaran (siis omistani hevosen nimi) ja Bambin (Tallinpitäjän hevonen) kanssa. Bambia talutti 15-vuotias tyttäreni jolla on joskus ollut jäätävä hevoskammo. Mutta sekin on mennyt ohi. Hienosti tyttäreni pärjäsi Bambin kanssa.

Sen jälkeen harjoteltiin Vekaran kanssa käytävällä seisomista ja vanha koiran föönikin sai uuden käyttökohteen. Olin oikeasti todella yllättynyt siit että kuinka rennosti Vekara otti föönauksen vastaan. Totta kai sitä hirvitti alkuun, mutta loppu vaiheessa föönäsin sitä jo melkein täydellä teholla ja heppa ei ollut moksiskaan. En usko, että hevosta on pahemmin föönailty edellisessä paikassa.

Seuraavaksi kokeiltiin eri satuloita ja hyppäsin selkään. Tyttäreni oli liinan päässä ja käynti meni jees. Ravia nostaessani, Vekara halusi mennä Ravi-Laukka-hyppy loikkia ja tuumasin sen höykytyksen jälkeen, että ehkä otan ensin isommat paukut pois ja suunnittelen selkään nousua taas seuraavana päivänä.

Pienen kävelyn jälkeen satulasta alas ja liinan päähän juoksuttaman Vekaraa. Olin itsekkin ihan yllättynyt kuinka hyvin Vekara kuunteli ääntäni ja käskyjäni kun siirryttiin ravista laukkaan. Laukka vaan oli niin kivaa että siitä meinasi tulla kiitolaukkaa, mutta sekin kiitolaukka loppu aika nopeasti perinteisellä suomalaisella "PERKELE" - käskyllä. Käynnin kanssa oli vähän ongelmia ja kehujen antamisessa. Kun pyysin ravista Vekaraa siirtymään käyntiin seuraava lausahdus olikin tälläinen

"Kääääyntiin, hyvä poika, no ei et tule tänne, ei tämä ole vielä loppunut, mene tekee rinkiä siitä, hus"

Eli Vekara siirtyi ravista käyntiin ja kehujen jälkeen tuli korvat höröllään minua kohti. Harjoittelemme siis pitämään kauniin ympyrän juoksutusliinassa ja opettelemme sen että "Hyvä poika" ei ole sama kuin "Tää oli tässä."

Siinä juoksutus tohinassa ja innon riemuissa Vekaralta irtosi kenkä pohjallisineen ja toinen kenkä kanssa löystyi. Nyt katsomme hetken ilman kenkiä ja menemme ehkä vähän rauhallisemmin, ettei lähde kaviotkin pojalta.

lanta2.jpglanta.jpgk%C3%A4vely.jpgf%C3%B6%C3%B6ni.jpg

f%C3%B6%C3%B6ni2.jpg