Nythän on hirvenmetsästys käynnissä. Joka tarkottaa sitä, että pelloilla näkyy vilisevän välillä oranssipukuisia hahmoja.

Launtaina tallilla touhutessani, kuultiin läheltä laukauksia ja samassa tallikaveri Mimmu huusi: " Tuolla juoksee hirvi."

Ei muuta kuin kovaa vauhtia ulos ja siellähän hirvi juoksi pellolla metsästäjää karkuun. Hirvi oli haavoittunut jo mutta siitä huolimatta yritti edetä kovasti takametsiin karkuun. 

Tippa linssissä katselin kuinka hirvi kaatui välillä maahan ja nousi ylös ja kuului laukaisu ja taas hirvi juoksi ja kaatui.. Vasta neljällä laukaisulla metsästäjä sai ammuttua hirven hengiltä. Lähinnä siksi tippa linssissä koska mielestäni hirven lopettamiseen meni liian kauan aikaa ja eläin kerkesi mielestäni kärsiä liian paljon. Mutta se siitä.

Kävelimme Mimmun ja hänen tyttären kanssa lähemmäksi metsästäjää ja kuollutta hirveä ja kysyimme että saako tulla katsomaan lähempää hirveä.

Metsästäjä antoi luvan ja menimme lähemmäksi tätä isoa hienoa 12- piikkistä hirveä, joka oli kaatunut ojaan.

Sen valtavat sorkat (jotka pystyvä tappamaan ihmisen silmän räpäyksessä) näyttivät kiiltäviltä ja melkein vuolluilta. 

Märkä peitin karva oli yllättävän karkea mutta samalla vähän pehmeä (joo minä hullu silitin sitä kuollutta hirveä) ja sen suuret 12 - piikkiset sarvet, jotka olivat kovempaa materiaalia kuin puu.

Totta kai teki pahaa nähdä hirvi kuolleena siinä ojassa, mutta ymmärrän hyvin, että hirville ja peuroille myönnetään kaatolupia ja niillä on tietyt metsästysajat. 

Meillä piti olla Vekaran kanssa ratsastuspäivä tuolloin, mutta tapahtuman jälkeen tyydyin tavalliseen mäkitreeniin tallin kupeessa.

Tämä kokemus minkä sain kokea "tavallisena tallipäivänä" oli sellainen kokemus, mikä tuskin tulee ikinä enää toistumaan ja nyt jos koskaan ymmärrän miksi hirveä kutsutaan "Metsien kuninkaaksi."